Artikkelit

IT-projektin onnistuminen on joukkuelaji

Mitä yhteistä on jenkkifutiksella, loistoristeilijöillä ja älykaupungeilla? Tietenkin projektinhallinta. Projektipäällikkö, vuonna 2021 ansiokkaasti sertifiotunut Elina Martikainen Sitowiseltä kertoo omasta urapolustaan, joka on vienyt häntä potilastietojärjestelmien kehittämisestä telakkateollisuuden kansainvälisille aalloille.

Olen Elina Martikainen ja toimin projektipäällikkönä älykaupunkien suunnittelu- ja digitalo Sitowisella. Vedän erilaisia tiedonhallintaan ja tietojärjestelmiin liittyviä projekteja pääasiassa kuntasektorille. Koulutukseltani olen tietojenkäsittelyn tradenomi Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Pääsin jo opiskeluaikana töihin Vitec Acutelle potilastietojärjestelmien pariin sovellusasiantuntijaksi. Vitecillä sain ensikosketuksen IT-alaan ja -projekteihin, ja pääsin seuraamaan läheltä erilaisten kokeneiden ammattilaisten tekemisiä.

Projektipäällikön tehtävät vaikuttivat jo silloin mielenkiintoisilta, mutta kaukaiselta haaveelta. Toimin aluksi asiakastuessa ja koulutin paljon asiakkaita, mutta pikkuhiljaa pääsin myös sovellusasiantuntijan roolissa mukaan isompiin ja isompiin projekteihin.

Potilastietojärjestelmät vaihtuivat loistoristeilijöihin

Myöhemmin tiet veivät takaisin kotiseudulle Aurajoen rannoille, ja vaihdoin potilastietojärjestelmät loistoristeilijöihin Turun telakalle. Telakalla toimin osana Meyer Turun IT-osastoa, ensin asiantuntijana erilaisten IT-järjestelmien parissa ja myöhemmin vaatimusten- ja asiakkuuksienhallinnan parissa Business Service Managerina.

Pääsin tekemään paljon yhteistyötä eri alojen ammattilaisten kanssa ja kommunikointitaitoni englanniksi paranivat myös, kun yhteistyötä tehtiin paljon saksalaisten sisartelakoiden kanssa. Projektejakin pääsin käynnistämään, ja toimimaan tiiviisti eri sidosryhmien ja järjestelmätoimittajien kanssa.

Kokemusten kautta sertifiointeihin

Nyt työskentelen projektipäällikkönä Sitowisessa, jossa minulla on ollut ilo päästä myös sertifioitumaan projektiosaajaksi (IPMA® Level D) – onhan kokemusta jo kertynyt useamman vuoden ajalta. Sertifiointi oli viimeistään tässä kohdassa uraa hyvä tehdä. Koen, että sertifioinnit ovat nimenomaan hyvä oman tason mittaus yhteisten standardien mukaisesti. Sertifioinnit osoittavat yksiselitteisesti oman osaamisen ja projektien parissa toimiminen vaatii jatkuvaa uuden oppimista sekä näyttöjen antamista lopputulosten merkeissä.

Vaikka olen työskennellyt melko erilaisilla aloilla, IT-projektien johtaminen on varsin samanlaista riippumatta toimintaympäristöstä: erilaisten ihmisten kanssa tekemistä, sisältäen paljon IT-maailman tulkkaamista asiantuntijoille, jotka eivät ole IT-asiantuntijoita. Työkulttuurissa ja projektimalleissa on toki eroavaisuuksia.

Huippu-urheilusta oppia projektityöhön

Uuden oppimista ja näyttöjen antamista olen päässyt toteuttamaan myös työn ulkopuolella, sillä pelaan SM-tasolla amerikkalaista jalkapalloa Naisten Vaahteraliigassa. Kauden 2021 päätteeksi lunastimme joukkueeni Turku Trojansin kanssa kaulaamme kultamitalit – projektimme päättyi siis parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Joukkueurheilu toimii hyvin myös työelämä- ja projektitaitojen harjoitteluun, ja toisin päin. Molemmissa tehdään töitä yhteisen päämäärän eteen, ja usein yhdessä todella erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni parhaimmat onnistumiset tehdään silloin, kun jokaisella on tiedossa selkeästi sekä oma tehtävä että yhteinen tavoite, ja työskennellään yhdessä toisia kunnioittaen ja arvostaen.

Vaikka saavutuksia vuoteen 2021 tulikin kiitettävästi, tavoitteet voinee asettaa vielä korkeammalle. Urheilussa on mahdollisuus tavoitella myös kansainvälistä menestystä, ja työelämässä on varmasti mahdollista päästä jatkossa mukaan vielä haastavampiin projekteihin. IPMA-sertifiointien osaltakin voi jatkaa itsensä kehittämistä D:stä kohti A:ta.

Paremman projektiarjen ABC

Onnistuneen projektin johtaminen rakentuu mielestäni kolmen tärkeän kivijalan varaan. Kuten urheilussakin, myös IT-projektilla on oltava aina selkeä tavoite. Kun tavoite pidetään mielessä koko projektin ajan, tulee väistämättäkin keskityttyä olennaiseen ja karsittua rönsyt.

Toiseksi, mikään ei korvaa avointa vuorovaikutusta projektiryhmän kesken. On tärkeää puhua haasteista avoimesti, mutta yhtä tärkeää on kannustaa, kehua ja tukea myönteistä yhteisen tekemisen fiilistä. Projektin dokumentaatio on myös erittäin tärkeää: kokousten muistiot ja sovitut asiat on kirjoitettuna ylös.

Parasta projektin johtamisessa ja työssäni on vapaus aikatauluttaa omaa tekemistä ja projekteja itsenäisesti. Nautin monipuolisista projekteista ja työskentelystä erilaisten huippuammattilaisten kanssa omaa asiantuntijuutta hyödyntäen. Lämmin ja kannustava työporukka on erityinen plussa, jonka voimin mennään vaikka läpi harmaan kiven.


Elina Martikainen

Projektipäällikkö, digitaaliset ratkaisut
Sitowise



Pääkuva:
Naisten Vaahteraliiga voittaja 2021: Turku Trojans. Kuvaaja Shaun Duncan